7.9.2012



Visiofoorumi tänään pääkirjastolla


Visiofoorumi on jalkautunut tänään Pääkirjastolle. Olemme siellä klo 18 asti keräämässä kaupunkilaisten visioita paremmasta tulevaisuudesta. Tervetuloa kaikki! Inspiraatioksi julkaisemme vision 3. kaupunginosan puheenjohtajalta Sinikka Räsäseltä.

"Kaupunki on kaupunkilaisia varten 

 

Maan matosena luikertelen ilosta, sillä Rovaniemellä on otettu askel muinoin kaupunginjohtajana toimineen Mauri Gardinin viitoittamaan suuntaan: kaupunki on kaupunkilaisia varten.

Maan matosena panen tyytyväisenä merkille, että yhteisöllisyys on saanut kylmän ja välinpitämättömän kauden jälkeen jalansijaa. Lähes parikymmentä vuotta sitten ei piitattu, mitä toisille kuuluu, vaikka hirmutekoja tehtiin aivan silmien alla.

Nyt on toisin, nyt välitetään, niin läheisistä, naapureista ja lemmikeistä kuin päättäjät pinta-alaltaan suuren kaupungin asukkaista laitoja myöten. Päättäjät eivät tuijota vain omaan napaansa ja noudata oman puolueensa käskyjä, vaan asioista sovitaan asukkaiden tahdon mukaan. Asukkaita kuunnellaan ja mielipiteet otetaan huomioon.

Asukkaiden kuuleminen jäi aika vähälle kaupungin ja maalaiskunnan yhdistyttyä. Asukkaat ovat olleet melko lailla sivussa esim. kaavoituksen suhteen ja muuta vaihtoehtoa ei ole ollut kuin epäoikeudenmukaisiksi koetuista päätöksistä valittaminen.

Maan matosena iloitsen siitä, että äiti-Kemijoen ja villin ja vapaan Ounasjoen yhtymäkohdassa sijaitseva kaupunki on entistä kiehtovampi ja parempi. Ounasvaara on ennallaan, siihen ei ole annettu kajota eikä kaupungin vähäistä vanhaa asuntokantaa purettu. Rovaniemen hävityksestä on kulunut 100 vuotta.

Kauppatoriakaan ei ole siirretty minnekään, siellä on menoa ja meininkiä myös iltaisin. Karvaisten kavereittenkin osalta asiat ovat hyvin, kakat korjataan ja koirapuistoja on eri puolilla kaupunkia."

Sinikka Räsänen 
Kolmannen kaupunginosan asukasyhdistys ry:n puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti